sunnuntai 4. elokuuta 2019

Tarina alkaa



Moikka! ^^◕‿◕^^  vauvalepakko

Vuosien odotus on päättynyt. Nyt se kuvatarina on vihdoin täällä!

Ette ehkä voi uskoa miten onnellinen oon tästä. Niin älyttömän kauan oon ollut aikeissa alottaa sen ja vihdoinkin sain sen tuikattua tulille! Tää on ollut mun elämäntavote viimeset viis vuotta ja tuntuu kyllä erittäin hyvältä saada pitkäaikanen haave toteutumaan.❤

 Pieni huomautus: Kuvatarinassa on tulossa aika paljon raakuuksia ja pelottavia asioita (ehkä?) joten jos kokee olevansa herkkä sellaisille suosittelen harkitsemaan lukeeko tätä.
Jos esimerkiksi ei ollenkaan tykkää mistään kauhuelokuvista tms. nää mun kuvatarinat voi olla vähän pelottavia.👻

Toivon suuresti, että tykkäätte tästä. ^-^
Jatkoa meinaan on luvassa~













Mistä kaikki alkoi


Minä pidän metsässä kävelystä.


 Mikään ei ole sen rauhoittavampaa.


Tuona aamuna, josta kaikki kai sitten alkoi, olin taas kävelyllä lähimetsässäni.


 





 Olin iloinen. Silmäkulmastani huomasin peurankin vilahtavan puiden takana.


 Kävelin sitä kohti. Toivoin näkeväni sen paremmin.


 Mutta kappas...


 Eteeni sattui jotakin aivan muuta kuin peura.





 


 Olin niin järkyttynyt, etten osannut kuin tuijottaa. Sydämeni alkoi leikkiä sotarumpua ja pelkäsin pyörtyväni.


 Yöllä oli tapahtunut jotain hirveää.


 En usko, että tulen koskaan unohtamaan sitä näkyä.


Aloin hädissäni kaivaa puhelintani.


 Tärisevät sormeni viimein löysivät sen.


 Näppäilin hätäkeskuksen numeron ja rutistin laukkua rintaani vasten.


"Hätäkeskus. Kuinka voimme auttaa?"


 Hidemi: Minä... minä olen löytänyt ruumiin, puuhun sidotun pojan...


Hidemi: ...luulen, että hänet on murhattu.





Seuraavana aamuna




 Ruumiin löytymisestä tiedotettiin kaikkialla.

 
 Luin siitä lehdestä, kuulin radiosta ja näin televisiosta. Ei mitään uutta tietoa. 
Avasin tietokoneen ja kolusin läpi sanomalehtien nettisivuja.


 Minulla oli niin paljon kysymyksiä, joihin halusin vastauksia. En pystynyt keskittymään mihinkään muuhun.


 Kuka poika oli? Kuka oli murhannut hänet noin kauhealla tavalla? Ja miksi?


 Miksi hänet oli sidottu puuhun?


 En saanut vastausta yhteenkään monista kysymyksistäni. Vielä oli kai liian aikaista.


 Silloin minä päätin, että hankkisin itse vastauksia.


Tänä iltana minä menisin taas metsään.




 Odotin vanhempieni nukahtavan ennen kuin lähdin. He eivät olisi halunneet minun menevän metsään, jossa joku oli juuri murhattu.


 Lähtöni viivästyi ja ulkona oli pimeämpää kuin olin toivonut.


 Minua ei kuitenkaan pelottanut enää. Ainakaan kovin paljon.


 Halusin niin kovasti nähdä sen paikan.


 Pimeässä se oli vielä karmeamman näköinen.


 Miltä tuosta pojasta oli mahtanut tuntua viimeisinä hetkinään?


 Minua puistatti. 
Menin silti lähemmäs.


 Halusin nähdä veren lähempää. Se oli niin hurjan näköistä, siinä sammalella.


 En tiedä mitä ajattelin.


 Aioinko tosiaan koskea sitä?


En kuitenkaan koskenut, sillä kuulin jotain.


 Istuin kuin patsas, melkein hengittämättä, kuulostellen tarkasti ympäristöäni.


 Jokin oli rasahtanut kauempana.


 Nousin salamana seisomaan. 
Pimeässä näkyi jotain.





 Siinä minä tuijotin pimeään.


Ja pimeä tuijotti takaisin.











lauantai 20. heinäkuuta 2019

ota sipuli








One of those dreams

























Sara pitää instan puolella kuvakisaa, jonka aiheena on unet. Halusin tietysti osallistua ja sainkin yhden kuvan lisäksi pienen shootin tänne blogiin. c: Toivottavasti tykkäsitte!