sunnuntai 22. joulukuuta 2019

kolme yötä jouluun on


Heippa! (•₃•)

Joulukuu on ollut suurelta osin kiireinen, märkä ja pimeä, mikä on näkynyt aktiivisuudessani blogin ja instan puolella. Olen kuitenkin kuvaillut kuun alussa ja viikko sitten, ja nyt sitten kyhäsin kuvasadosta (aika kämäisestä sellaisesta) teille postauksen. U ͜   U 

Harmittaa vähän, että syystä jos toisesta en oo saanut oikein kuvia, sillä mulla on ollut jo pidempään muutama shootti-idea mielessä. Ulkona vaan on ollut niin pirun rumaa, että ei sinne mitään esteettisiä joulukuvia mennä kuvaamaan. Toivottavasti pian saisin edes jonkun idean toteutettua! '-'

Tässä kuitenkin muutama kuva kuluneelta kuulta. :)







 Milena oli tällä kerralla mukana kuvaamassa, tässä sen sulonen Cloud ❤










Pahoittelen sisäkuvien tuhnuisuutta. Tiedättehän nää Suomen talvipäivät, muutama tunti aikaa kuvata "valosassa" mikä sekin on oikeesti pimeää. c':
Itse tykkään näistä sisäkuvista rakeisuudesta huolimatta. Toivon, että joskus voisin saada itelleni yhtä hienoja huonekaluja kuin noilla pallomaseilla on. :D


Nähdään jonkinnäköisessä joulupostauksessa! Heihei~


3 kommenttia:

  1. Sun kuvissa on aina sellainen selittämätön, ihana tunnelma! Rakastan sitä ihan hirveästi, enkä osaa yhtään sanoa, mistä mulle tulee sellainen mystinen vaikutelma :'D Ehkä se on sun tapa ikuistaa luontoa ja nukkeja yhdessä niin hirveän kauniisti ❤ Sisäkuvat on kans tosi onnistuneita! Upeita pieniä yksityiskohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein kyynelehdin täällä, kiitos ihan hurjasti!! Muun suurin tavote kuvaamisessa on herättää kuvan avulla tunteita, joten toi on ehkä ihanin kommentti minkä oon koskaan saanut!❤ Ja metsänpeikkona oon kans niin onnellinen et tykkäät mun luontokuvista/ nukkekuvista luonnossa! Kiitos <3

      Poista
  2. ♡ CLOUD ♡ Miespoikien lumikuvis on ihanat talvifiilikset :) Ja noi Hidemin sisäkuvatki on tosi hienoi! Se et ne on hämärämmäs tekee vaa sellasen omanlaisesa tunnelman c:

    VastaaPoista