2021 hyvästely

 

Heippa ~

Tän vuoden viimeinen auringonlasku on takana, ja sain idean heittää tänne kuvia kuluneelta puolelta vuodelta sekä vähän jakaa ajatuksia vuodesta 2021. 

2021 oli mulle tärkeä vuosi. Kuljin vaarallisia, mutta elämää mullistavia polkuja henkisen kasvamisen matkalla, ja oon kiitollinen siitä missä oon nyt. Pitkä matka on kuljettavana, mutta pitkä matka on jo kuljettukin. Tärkein oppiminen on liittynyt luopumiseen. Koko elämäni oon pitänyt asioista kiinni kynnet verillä ja pelännyt muutosta kuin kuolemaa, kunnes oon tajunnut, että muutosta mä kaipaan enemmän kuin mitään.

Oon ollut aika masentunut ja surullinen tänä vuonna. Näkökentän rajamailla, aivan kuin joku aave, on aina leijunut uhkaava musta kauhu, uhaten kuoleman tulevan. Ja niin se tulikin. Topin, mun rakkaan kissan, oli lähdettävä matkalle, ja mun täytyi itse se sinne lähettää. Tätä julmaa totuutta olin käsitellyt alitajunnassani jo pitkään ennen kuin tajusin, että aika oli tullut. Mulle oli tosi vaikeeta päästä yli siitä, että tässä elämässä voi käydä niin, että sun täytyy laittaa rakkaimpasi kuolemaan, se ei oo istunut hyvin mun päähän, mutta lopulta näin sen ainoana ratkaisuna Topin, ja myös mun, kärsimyksen päättämiseen. Meillä oli aikamme, oon siitä äärettömän kiitollinen. Topi oli maailman rakkain. Se vaan tuli mun elämään ja piti liekkiä pystyssä viimeiseen saakka. Ja sen poislähtö opetti mulle enemmän kuin mikään koskaan, ja vaikka sydäntä särkee, musta tuntuu aika voittamattomalta. Koska jos selvisin tästä, selviin vaikka mistä. Kiitos rakkaimmalle Topille. ❤️️

Kaikki nää vuodet oon sanonut, että rakkaiden jälkeen luovat asiat on mulle tärkeintä elämässä. Oikeasti rakkaiden jälkeen mulle tärkeintä elämässä on henkinen kasvaminen. Tänä vuonna oon tietoisesti keskittynyt siihen, antanut sen olla paikallaan tärkeiden asioiden huipulla, enkä oo väkisin työntänyt luovuutta sen edelle. Se ei koskaan oo johtanut mihinkään anyway. Jos mulla kerran on henkistä työtä tehtävänä – ja sitä on paljon – ennen kuin pystyn luovuuteen, olkoon niin. En enää jaksa enkä halua taistella sitä vastaan. Sielunrauha ja onnellisuus voittaa. u-u

新たな始まり ~ [aratana hajimari] uusi alku

Tänä vuonna oon päivittänyt blogia harvemmin kuin koskaan, mikä kyllä surettaa, koska pohjimmillaan rakastan omaani sekä muiden blogeja, ja tällanen viisi postausta vuodessa on kyllä pohjanoteeraus. Vaikka siihen on hyvä syy, se silti harmittaa, ja toivon itselleni ja kaikille blogi-ihmisille roimasti postailuintoa vuodelle 2022! Blogit on niin rakkaita, haluun muistaa sen useemmin. ♥

Tehtiin Annikan kanssa ikimuistoisia kuvausreissuja.  ♥

Mitähän seikkailuja ensi vuonna kohdallemme osuukaan? ᕦ( ͡° ͜ʖ ͡°)ᕤ

Nähtiin myös Saran kanssa useampaan kertaan tänä vuonna! On niin oikein, että ollaan lähennytty! Älyttömän kiitollinen olen teistä. ♥

Nukkejen hankkimisen puoleen tää vuosi on ollut ihan ihmeellinen. Tänne kotiutui peräti kolme rakasta pojua; Sol, Mi-chan ja Janen entinen custom Ketolintu. Mi-chan on mun suurin grail, jonka kotiuttaminen nosti kyllä tunteet pintaan. Oli aivan ihanaa saada Loui, kauan nukkemuotoaan odottanut hahmo, kotiin. ♥ Sol nyt on vaan upea, se on ollut mulle sellainen obvious haavenukke, ja oli kyllä hauskin yolotus ostaa kyseinen malli. Kiitos Annikalle tän aikeen tukemisesta. B) Ja tää custom on aina ollut mun mielestä maailman hienoimpien taejen joukossa. En osannut edes haaveilla siitä, koska hänellähän oli omistaja jo, mutta kun sain tietää sen etsivän kotia, mun ei tarvinnut miettiä tosissaan hetkeäkään, kun alitajunta oli jo sitä mieltä et täällä ois kyllä matkamiehelle koti. Tää vuosi yllätti siis iloisesti, en ois uskonut et vuoden lopussa tällanen voimakolmikko on löytänyt kotiin! Jokainen uusi asukas on tehnyt mut hyvin onnelliseksi. \ (•◡•) /

Syksykuvia ~

Vaikken oo kuvannut hirmuisen paljon tänä vuonna, näin jälkikäteen oon vähän yllättynyt miten monta kuvaa oon ottanutkaan vallinneisiin mielentiloihin nähden. Ilostuttaa ajatella, miten kaikesta huolimatta nuket on jaksaneet kutsua pienille seikkailuille, ja mä oon jaksanut lähteä mukaan. En malta odottaa mitä kaikkea vielä koetaan yhdessä nukkejen ja toverien kanssa ensi vuonna ja kaikkina tulevina vuosina! Kohti ääretöntä ja sen yli! UuU

Halloweenina mun nukkeinto oli ihan huipussaan! Se oli hauskaa aikaa, keksin koko ajan uusia ideoita ja tykkäsin niiden toteuttamisesta. Tuntuu, että oon tänä vuonna keskittynyt nukkekuvaamisessa oman tyylin löytämiseen, ja se on alkanut jo hahmottua! Mun ykköslempparikuva on toi, missä haamu viipottaa sammaltukilla. Tätä vibailua lisää! (ง'̀-'́)ง

Tein myös pari isompaa editontityötä (tässä alla), jotka oli olleet pitkään mielessä ja joiden valmiiksi saaminen ilostutti mua hirveesti. c: Tätä haluan myös lisää!

 

Tänä vuonna tajusin, että Haden on mun tärkein ja rakkain hahmo. En oo koskaan halunnut tajuta sitä, oon vaan antanut pojalle kaiken mun surun ja tuskan ja sit ihmetellyt et onpa synkkä ja epäsamaistuttava kaveri hän. Ansaitsen moukarointia, Haden on paras. T-T Se on ollut korvaamaton tuki. ♥

Hidemin pipo on söpö. <3

Kiitos lukemisesta!

Hyvää uutta vuotta kaikille! ♥

Olkoon 2022 meille hyvä